Olen elänyt lapsuuteni yhdeksänkymmentä luvun lamassa ja nyt olen äiti aikakautena, jolloin takana on pitkä taantuma. Itse sain elää nuoruuteni Nokian nousukautena. Kautena, joka oli täynnä toivoa, unelmia, haaveita ja oikeastaan kaikki tuntui silloin mahdolliselta. Suomi kasvoi ja oli teknologian huipulla.
Olimme ylpeitä suomalaisesta yhteiskunnasta, hyvinvoinnista, neuvolasta, äitiyspaukkauksesta ja terveydenhuollosta.
Mutta nyt meillä on nuorten sukupolvi, joka on syntynyt 2007 taantuman jälkeen, eivätkä he ole koskaan kokeneet nousukautta. Sen sijaan he ovat kohdanneet kriisejä ja vastoinkäymisiä: krimin valtaamisen, koronan, Ukrainan sodan syttymisen, ilmastokriisin ja epävakaan maailman tilanteen. Samalla meidän pisatulokset ja terveydenhuoltopalvelut ovat romahtaneet. Ja yhä useampi lapsi ja nuori kohtaa kotonaan lapsiperheköyhyyden.
Toivottomuus on myrkkyä
Nuoret ovat tulevaisuutemme. Mutta mitä tapahtuu, jos meidän tulevaisuutemme menettää uskonsa tulevaisuuteen?
Tutkimusten mukaan nuorten usko tulevaisuuteen on koetuksella, eikä se ole ihme.
Vain 17% nuorista suhtautuu optimistisesti maailman tulevaisuuteen. 70% nuorista kokee paineita työn saamisessa. Alle 25-vuotiaista on työttömänä jo joka neljäs. Ja alle 30- vuotiaita työttömiä on yli 80t. Nämä luvut ovat kamalia.
Toivottomuus on vaarallinen asia. Se ei ole vain tunne –
se vaikuttaa siihen, miten ihminen toimii, mitä hän uskaltaa yrittää ja mihin hän uskoo.
Toivottomuus heikentää mielenterveyttä, vähentää jaksamista ja ajaa epätoivoon.Pahimmillaan toivottomuus ajaa radikalisoitumiseen. Historiallinen totuus on, että kautta aikojen sodat ovat syttyneet siellä, missä on toimettomia nuoria. Epätoivo on meille myrkkyä.
Uskon palautus
Meidän tulee palauttaa nuorten usko ja toivo tulevaisuuteen.
Toivoakin tärkeämpi asia on halu toimia, ottaa osaa, vaikuttaa ja päättää. Jos ei ole mukana, voi tulla tunne, että maailmassa tapahtuu paljon asioita, joihin ei voi vaikuttaa. Se tekee haavoittuvaisen olon – olon, että on muiden armoilla.
Nuoret etsivät paikkaansa, itseään ja tulevaisuuttaan. Meidän tehtävämme on näyttää heille, että heillä on merkitystä, he ovat arvokkaita, ja he ovat tärkeä osa tätä yhteiskuntaa.
Mutta miten tämä tehdään käytännössä? Ei riitä, että sanomme kauniita sanoja.
-
- Se tarkoittaa, että jokaisella on aamupala, jotta jaksaa opiskella.
-
- Se tarkoittaa, että jokaisella on vaatteet, joilla voi mennä kouluun eikä joudu kiusatuksi.
-
- Se tarkoittaa, että jokaisella on koulukirjat ja kynä ja kumi.
-
- Se tarkoittaa, että kaikilla lapsilla on harrastus, jossa voi olla yksi muiden joukossa.
-
- Se tarkoittaa, että perheille turvataan toimivat palvelut.
-
- Se tarkoittaa, että ensimmäinen työpaikka todella löytyy.
-
- Se tarkoittaa, että nuori pääsee oikeasti keskustelemaan ammattilaisen kanssa silloin, kun hän tarvitsee apua.
-
- Se tarkoittaa sitä, että yksikään nuori ei jää yksin.
Viime vuosina on kuitenkin leikattu juuri niistä palveluista, jotka tukevat nuoria ajoissa. Se ei ole säästöä. Se on laskun siirtämistä tulevaisuuteen – ja tämän laskun maksavat nämä samat nuoret. Ja samalla se vaikuttaa suoraan meidän vanhuuteen.
Tämän takia meidän täytyy muuttaa suuntaa.
Meidän täytyy saada nuorten työllisyys nousuun.
Meidän täytyy vahvistaa ennaltaehkäisyä,
vahvistaa mielenterveyspalveluita, ja varmistaa, että apua saa ajoissa – ei vasta silloin, kun tilanne on jo vaikea.
Meillä ei ole varaa jättää tätä tekemättä.
Oikeudet turvatta
Ottamalla nuoret mukaan päätöksentekoon ja kuuntelemalla – tuemme heidän kasvuaan, mutta opimme myös itse heiltä.
Tämä ei kuitenkaan tulisi olla meiltä aikuisilta pelkästään toivomisen asia. ”Toivoa, että nuoret otettaisiin huomioon”.
Ei.
Opetus- ja kulttuuriministeriön asiantuntijaryhmän juuri valmistuneen loppuraportin mukaan, meidän täytyy turvata tulevien sukupolvien oikeudet ja sukupolvien välinen oikeudenmukaisuus kirjaamalla ne lakiin. Näin voimme luoda nuorille luottamusta siihen, että heidän oikeuksilla on merkitystä nyt ja tulevaisuudessa – eikä asia ole riippuvainen kulloinkin vallassa olevien tahtotilasta.
Tarvitaan tekoja
Uskon, että Suomi voi olla jälleen hieno maa kasvaa. Tämä maa on selvinnyt mitä hirveimmistä aikakausista ja noussut.
Meillä on nytkin kaikki mahdollisuudet selviytyä ja tulevaisuudessa vielä kukoistaa. Se kuitenkin vaatii meiltä kaikilta halua tehdä töitä sen eteen.
-
- Kunnilla on vastuu ja mahdollisuus tukea nuorten työllisyyttä.
-
- Hyvinvointialueilla on vastuu tukea nuorten mielenterveyttä.
-
- Koulujen tehtävä on antaa valmiudet elämään.
-
- Työpaikoilla on syytä pohtia miten työllistää nuoria.
Ja sitten meillä ihan tavallisilla ihmisillä on yksi suurimmista vastuista se miten kohtaamme nuoria
-
- Ei kiusata nuoria somessa – arvostetaan heidän mielipiteitään, eikä vähätellä.
-
- Ei kerrota miten ennen oli parempaa, vaikeampaa ja 40 astetta pakkasta.
-
- Kuunnellaan nuorien unelmia – vaikka ne olisivat suuria.
-
- Otetaan vastuu keskustelu kulttuurista – vältetään vastakkainasettelua, turhien kauhukuvien luomista ja toisten mollaamista.
-
- Otetaan omilla työpaikoilla nuoret huomioon – olivat he sitten opiskelijoita, kesätyöntekijöitä tai kollegoita. Arvostetaan ja tuetaan.
-
- Näytetään, että välitämme ympäristömme myös tulevaisuudessa – jotta nuorilla, meidän lapsilla ja lapsenlapsilla, olisi paikka missä elää.
-
- Ja juuri nyt ennen kaikkea meidän tehtävämme on palauttaa oikeudenmukaisuus ja yhdenvertaisuus takaisin päätöksentekoon.
Avaimet on meillä
Työväenliike on aina ollut edellekävijä ja edustanut työllisten lisäksi myös vähäosaisia ja tulevia sukupolvia. Yhteisen hyvän ja reiluuden hengessä.
Meillä on kaikki mahdollisuus ja myös velvollisuus palauttaa nuorten usko tulevaisuuteen. Usko siihen, että emme ole toivottomia tulevaisuuden haasteiden edessä. Mutta se ei synny itsestään. Se vaatii meiltä jokaiselta halua, tekoja ja valintoja.