Nyt. Tänä päivänä on mitä parhain hetki pysähtyä hetkeksi ja katsoa historian tapahtumia.
94 vuotta sitten demokratia oli uhattuna melko nuoressa Suomessa. Juuri täällä Mäntsälässä lähti liikkeelle tapahtumia, jotka lopulta vahvistivat – voisi jopa sanoa pelastivat – suomalaisen demokratian.
Jos näitä tapahtumia ei olisi ollut, kuka tietää millaiselta maailma meille näyttäytyisi nyky-Suomessa.
Moni asia on muuttunut lähes sadan vuoden aikana.
Suomessa on vahvistettu demokratiaa, rakennettu hyvinvointivaltiota sekä lisätty tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta.
Olemme monella tavalla onnistuneet rakentamaan yhteiskuntaa, jossa jokaisella on oikeus osallistua, vaikuttaa ja elää oman näköistään elämää.
Mutta samaan aikaan maailma ympärillämme on muuttunut nopeasti.
Viime vuosina olemme nähneet, miten demokratiaa haastetaan eri puolilla maailmaa. Ja sama haastamista on nähtävissä valitettavasti myös meillä täällä suomessa. Olemme nähneet vastakkainasettelua, väärän tiedon levittämistä, epäluottamuksen kasvua ja sitä, miten nopeasti ihmisiä voidaan jakaa “meihin” ja “muihin”.
Ja ehkä kaikkein huolestuttavinta on se, että siihen voidaan vähitellen myös tottua.
Usein sanotaan, että historia toistaa itseään.
Onneksi se ei kuitenkaan ole sääntö. Eikä meidän tarvitse suostua siihen.
Me voimme vaikuttaa siihen, millaista yhteiskuntaa rakennamme.
Meillä on mahdollisuus arvostaa valtiota, jossa jokaisella ihmisellä on ihmisarvo ja perusoikeudet.
Yhteiskuntaa, jossa jokaisella on oikeus äänestää, osallistua ja tuoda oma äänensä kuuluviin – kuuluipa enemmistöön tai vähemmistöön, oli oikealla tai vasemmalla, uskonnollinen tai uskonnoton.
Meidän täytyy itse jokaisen vaatia ja itse luoda kulttuuria, jossa kaikilla aidosti on ihmisoikeudet ja jokainen kohdataan ihmisenä, yhdenvertaisena ja tärkeänä. Eikä jonain toisena.
Demokratian puolustaminen ei tarkoita vain vaaleja.
Se tarkoittaa myös sitä, että puolustamme totuutta, riippumatonta mediaa, oikeusvaltiota ja toistemme ihmisarvoa.
Se tarkoittaa sitä, että emme levitä väärää tietoa. Ja puutumme kun näemme jonkun niin tekevän.
Se tarkoittaa sitä, että emme hyväksy korruptiota, laitonta toimintaa tai vallan liiallista keskittymistä.Ja ehkä ennen kaikkea: se tarkoittaa sitä, että kohtelemme toinen toisiamme yhdenvertaisina ja tasa-arvoisina ihmisinä.
Myös poliittisessa keskustelussa meidän pitäisi pystyä kunnioittamaan toinen toistamme.
Voimme olla eri mieltä ilman, että solvaamme, nimittelemme, vähättelemme tai mustamaalaamme toisiamme. (Tähän pitäisi kuitenkin jotenkin sanoa että “silti todellisista teoista ja niiden vaikutuksista pitää kuitenkin puhua rauhallisesti ja asiallisesti”.)
Jos edes me päättäjät emme siihen pysty, millaisen mallin annamme lapsille ja nuorille?
Millaisen kuvan annamme demokratiasta?
Äitinä ajattelen usein sitä, millaisen Suomen me jätämme seuraaville sukupolville.
Sellaisenko, jossa ihmiset vetäytyvät omiin poteroihinsa ja lakkaavat luottamasta toisiinsa?
Vai sellaisen, jossa uskalletaan edelleen välittää toisista ihmisistä, osallistua yhteisiin asioiden hoitamiseen ja luottaa demokratiaan?
Demokratia ei säily itsestään.
Se säilyy silloin, kun ihmiset osallistuvat, välittävät toisistaan ja uskaltavat puolustaa yhteisiä arvoja myös vaikeina aikoina ja tilanteissa joissa se ei ole aina helppoa.
Toukokuussa saimme myös toisenlaisen muistutuksen maailmalta droonien muodossa. Sota tuli käymään meilläkin. Se jos mikä muistuttaa meitä miksi toisten kunnioittaminen ja ihmiselämän arvostaminen ovat tärkeitä. Loukkauksista ja pahoinvoinnista voi alkaa tie sotaan.
Siksi tällaisilla päivillä ja yhteisillä kokoontumisilla on edelleen suuri merkitys. Meidän pitää muistaa ja ottaa oppia menneestä.
Suomen historia muistuttaa meitä myös siitä, että emme rakenna tulevaisuutta yksin – vaan yhdessä.